Aihearkisto: Politiikka ja talous

Mitä saa, jos minut valitaan valtuustoon?

Minä toteutan harkittua, johdonmukaista, politiikkaa. Ei turhaa höpinää tai populismia. Valtuutettunasi olen helposti lähestyttävä sekä avoin keskustelulle ja ehdotuksille. Lupaan pitää sivuillani blogia päätöksen alla olevista asioista ja kertoa niiden etenemisestä.

Koulut ja päiväkodit on saatava kuntoon. Niissä on paljon sisäilmaongelmia mutta ei ole syytä hysteriaan. Korjataan, tai rakennetaan uutta niin, että saadaan työskentely-ympäristö terveelliseksi.

Pidetään liikuntapaikat kunnossa ja kaikkien saatavilla. Kehitetään uusia liikuntamahdollisuuksia lajien harrastajien kanssa yhdessä.

Edistetään liikkumista pyöräillen ja kävellen.

Vaaditaan avoimempaa hallintoa ja parempaa palvelukulttuuria. Selvitetään pormestarimallin mahdollisuudet.

EDIT 2.4.2017: Kaikkeahan ei voi luvata mutta tässä oli siis muutama itse tärkeäksi kokemani asia.

Lapsilla on oltava oikeus päivähoitoon

(kuva: http://peda.net/veraja/siilinjarvi/polja/tiedotteet/toiminta/paivakoti )

(Julkaistu Uutis-Jousessa 11.10.2012)

Subjektiivista päivähoito-oikeutta ollaan kovin innokkaasti poistamassa näidenkin vaalien alla, vaikka siitä ei kunnanvaltuustoissa päätetäkään. Perinteinen argumentti on, että lapsen paikka on kotona. Jotkut jopa väittävät, että päivähoito on lapselle vahingollista. Näkemys on kuitenkin vanhanaikainen ja hyvin yksipuolinen.

Tutkimuksissa on mm. osoitettu, että päivähoidolla on positiivinen vaikutus lapsen oppimistuloksiin myöhemmällä iällä. Päivähoito myös parantaa heikommista kotioloista tulleiden lapsien matemaattisia ja kielellisiä taitoja. Päivähoidolla voidaan siis osoittaa olevan positiivisia vaikutuksia lapsen kehitykseen. Ja lapsi on tässä se tärkein.

Saisiko lasta sitten viedä päivähoitoon, vaikka toinen vanhemmista olisi kotona? Totta kai, jos vanhemmat kokevat sen lapsen parhaaksi. Ja vanhemmat tietävät lapsensa edun paremmin kuin poliitikko tai viranomainen.

Kotihoidon tuki ja tuen kuntalisä antavat yleensä vanhemmille valinnan mahdollisuuden mutta on myös tilanteita, jolloin kotihoito ei siltikään ole mahdollista. Kotona hoitamisen esteenä voi olla useita syitä, esimerkiksi sairaudet.

Päivähoidon ei tietenkään pidä olla maksutonta mutta subjektiivinen oikeus päivähoitoon täytyy säilyttää.

Toni Juvonen (Vihr.)

Siilinjärvi kaipaa avoimuutta

(Julkaistu Uutis-Jousessa 23.9.2012)

Neljän vuoden välein äänestäminen ei vastaa enää tämän päivän demokratian vaatimuksia. Kuntalaisille tulee tarjota helposti löydettävää tietoa, vaihtoehtoja ja kommentointimahdollisuuksia valmistelun joka tasolla. Kaavaprosesseissa vaadittava avoimuus tulisi laajentaa muuhunkin päätöksentekoon.

Tästä syntyy keskustelua, joka auttaa valtuutettuja ja lautakuntien jäseniä tekemään parempia päätöksiä kuntalaisten eduksi. Tarjottujen vaihtoehtojen sijaan parempi vaihtoehto voi tulla kuntalaisilta. Ikäviäkin päätöksiä on helpompi tehdä, kun asiat on avoimesti keskusteltu ja vaihtoehdot ovat olleet tiedossa.

Tiedon lisäksi demokratia on tänä päivänä tekemistä. Kuntalaisille olisi annettava enemmän vastuuta palveluiden toteuttamisessa. Esimerkiksi kylille voitaisiin antaa mahdollisuus järjestää palveluitaan itse sovitun budjetin rajoissa. Samalla tavoin nuoret tietävät varmasti tarpeensa paremmin kuin kunnanvaltuutetut. Nuorille tulee antaa mahdollisuus järjestää haluamiaan palveluja itse.

Kyse on demokratian päivittämisestä tähän aikaan. Teknologian kehitys on lisännyt vaikutuskanavia mutta Siilinjärvellä niitä on käytetty niukasti hyväksi. Helppo avoimuuden lisäämisen keino on valtuustonkokouksien lähettäminen suorana netin välityksellä. Tämä on toteutettu jo useissa kunnissa Suomessa. Kunnallispoliitikkojen asenteissa on myös tarvetta muutokselle. On ymmärrettävä, että suurin viisaus tuskin löytyy kunnanvaltuustosta. Usein se löytyy kuntalaisilta.