Äänet on laskettu – Kiitos!

Ensimmäiset aluevaalit on käyty ja äänet laskettu. Oma äänimääräni (56) ei riittänyt valtuustoon eikä varalle.

Olen kiitollinen jokaisesta saamastani äänestä. Kiitos!

Jatkan aluepelastuslautakunnassa vielä ainakin vuoden verran pelastustoimen asioiden parissa. Seuraan jatkossa hyvinvointialueen päätöksiä ja toimintaa ja kommentoin niitä blogissa. Jatkan myös kunnanvaltuuston varajäsenenä sekä tarkastuslautakunnan varajäsenenä.

Toimin myös Savo-Karjalan vihreiden piirihallituksessa ja sitä kautta olen mukana myös hyvinvointialueiden kehittämisessä vihreiden sisältä käsin. Näiden lisäksi minulla on luottamustoimia parissa urheiluseurassa sekä nuorten yleisurheiluohjaamista. Työni yhteisen hyvän eteen jatkuu usealla rintamalla kuten ennenkin.

Vaalit olivat selkeä pettymys vihreille niin Pohjois-Savossa kuin valtakunnallisestikin. Vaikka pyrkimys on aina hyvä niin jotain on varmasti tehty väärin. Tästä seurannee tiukkaa keskustelua puolueen sisällä mutta kuulisin mielelläni kommentteja puolueen ulkopuolelta. Mikä meni pieleen? Mitä voisi tehdä paremmin? Tunnistan kyllä itsestäni asioita, jotka voisin tehdä paremmin mutta silti kaikenlainen palaute on tervetullutta. Minulle saa antaa palautetta nimellä tai ilman.

Tämän kirjoituksen alla on kommentointimahdollisuus jonkin aikaa. Minulle voi lähettää myös viestiä muuten. Yhteystietoni löytyy täältä. Sivuiltani löytyy myös uutena Kysy ja kommentoi -osio, jossa voi aloittaa keskusteluja haluamastaan aiheesta. Mitä enemmän palautetta, ideoita tai kysymyksiä, sitä parempi.

Kuten yllä mainitsin, jatkan paikallispolitiikassa kuten ennenkin. En tee tätä itseni vuoksi. Koen, että on asioita, joita muut eivät tuo esille. Asioita voisi tehdä niin paljon fiksummin, edullisemmin ja tuloksellisemmin, jos olisi rohkeutta toteuttaa tarvittavia uudistuksia. Siilinjärvellä tarvitaan ilmaston ja luonnon puolustajia enemmän kuin koskaan. Tiedän, että niitä on Siilinjärvellä mutta paikallispolitiikassa ei juurikaan.

Lopuksi, toivotan kaikki vihreästä toiminnasta kiinnostuneet mukaan Siilinjärven vihreiden toimintaan. Tehdään Siilinjärvestä tulevaisuudessa vihreä kunta. Ota rohkeasti yhteyttä!

Kiitos vielä antamastanne tuesta!