Yaran laajentumisesta

Kuva Aira Roivainen

Julkaistu Uutis-Jousessa 4.3.2021

Yaran laajentuminen on noussut Siilinjärven kuntavaalien teemaksi. En pidä laajennusta perusteltuna enkä tarpeellisena.

On varmasti totta, että kunta on kasvanut aikojen saatossa myös Yaran ansiosta mutta enää kasvuvaikutusta ei ole. Kunnan saama noin 1,5 miljoonan euron yhteisövero-osuus ei ole aivan pieni mutta se on kuitenkin alle 2 prosenttia kunnan kaikista verotuloista.

Suuren joukon asuinympäristö ja koti jäisivät Laukansalon laajennuksen alle ja haittavaikutukset olisivat laajat kaivoksen ympärillä.

Ravinteita kierrätetään Suomessa liian vähän. Luonnonvarakeskuksen selvityksen mukaan ravinteiden tehokkaalla kierrätyksellä pystyttäisiin korvaamaan kaikki maanviljelyssä käytettävä fosfori. Lannoitteiden täysi korvaaminen ei liene vielä mahdollista mutta ehkä vuonna 2035 jo on. Taaksepäin ajateltuna, 15 vuotta sitten tuulivoimaa pidettiin vielä haihatteluna. Nyt se on Suomessa halutuin ja edullisin sähköntuotantomuoto uusissa investoinneissa. Ravinteiden kierrätys, kuten muukin kiertotalous, on ennen pitkää välttämätöntä, jos aiomme jatkaa eloa tällä planeetalla.

Tuoreen Dasguptan raportin mukaan luonto tulisi nähdä pääomana kuten tiet ja rakennukset tai tieto ja osaaminen. Luonnolle ei kuitenkaan ole helppoa määrittää taloudellista arvoa ja siksi sitä hyväksikäytetään liikaa. Luonnon monimuotoisuuden hupeneminen aiheuttaa uhkan ihmisten terveydelle ja taloudelle. Nyt olisi aika tehdä muutos ja suunnata resurssit ravinteiden kierrätyksen kehittämiseen eikä uusiin kaivoksiin.