Tuoreen tutkimuksen mukaan noin puolet 6–8-vuotiaista lapsista liikkuu kaksi tuntia päivässä. Viimeisin liikuntasuositus on 3 tuntia päivässä, joten tulos ei ole erityisen hyvä. Ikävää tutkimuksessa oli myös se, että perheen tulo- ja koulutustaso vaikuttaa lasten, varsinkin poikien, liikunnan määrään.

Varsinkin ohjattu liikunta jää vähäisemmäksi matalan tulo- ja koulutustason perheissä. Ei lasten liikunnan tarvitse aina olla ohjattua. Lasten omatoiminen liikkuminen on todella hyvä asia, mutta ohjatulla liikunnallakin on paikkansa. Ohjatuissa liikuntaryhmissä tulee uusia kaverisuhteita ja vanhatkin kaverisuhteet syventyvät. Hyvässä ohjatussa liikuntaryhmässä opitaan myös levon ja ravinnon tärkeydestä.

On selvää, että lasten liikunta ei saa olla tuloriippuvaista. Kunta voi mahdollistaa lasten ohjatun liikumisen mm. tukemalla urheiluseuroja tai järjestämällä itse ohjattua liikuntaa. Pidän seurojen toiminnan tukemista parempana vaihtoehtona.

Edulliset tai maksuttomat liikuntapaikat on merkittävä tapa tukea seuroja. Seurat saavat myös rahallista tukea toimintaansa. Tuki jaetaan päätettyjen kriteerien mukaan kunnassa toimiville seuroille. Siilinjärvellä liikuntatoimen avustuksia jaetaan vajaat 40 000 euroa. Tästä reilut 30 000 euroa menee seuroille yleis-, ohjaaja- ja koulutusavustuksina. Jos se minusta olisi kiinni, voisi avustusmäärä olla suurempikin.

Jos kunnan tavoitteena on, että lapset pääsevät liikuntaharrastusten pariin tulotasosta riippumatta, pitäisikö tukien jakotapa olla erilainen? Voisiko seurojen tuki, tai osa siitä, olla liikuntaseteleitä? Lapsiperheelle annettaisiin liikuntaseteli, joka menisi lapsen mukana seuralle. Seura saisi seteliä vastaan korvauksen kunnalta. Tällainen malli on kuulema käytössä Australiassa. Itse pitäisin tällaista ajatusta ainakin selvittämisen arvoisena.