Lisää liikuntaa

Kaksi kolmasosaa suomalaisista liikkuu liian vähän. Liikkumattomuus lisää riskiä monille kansansairauksille ja UKK-instituutin mukaan liikkumattomuuden kustannukset Suomessa ovat yli kolme miljardia euroa. Liikunnan hyödyt ovat mittavat. Sen ansiosta olemme terveempiä ja toimintakykyisempiä. Liikunta luo yhteisöllisyyttä ja vähentää syrjäytymistä. Arkiliikunta vähentää myös ympäristökuormitusta.

Kansanterveyden kannalta tärkeintä on riittävä liikunta arjessa mutta yhteiskuntamme ei kannusta liikkumaan riittävästi. Tuoreimman henkilöliikennetutkimuksen mukaan yli puolet henkilöautolla tehdyistä matkoista on alle 10 kilometriä. Miksei lyhyitä matkoja tehtäisi jalan tai pyörällä? Kävely ja pyöräily vähentäisi liikkumattomuuden ongelmia jo merkittävästi.

Kunnat ja kaupungit ovat heränneet kehittämään kevyttä liikennettä. Valtion vuoden 2023 liikennebudjetista kävelyn ja pyöräilyn edistämiselle on varattu vain 3,5 miljoonaa euroa, mikä on aivan liian vähän. Kevyen liikenteen osuutta liikennebudjetista tulisi kasvattaa merkittävästi seuraavalla kaudella.

Liikunnalliseen elämäntapaan kasvaminen alkaa jo lapsena. Varhaiskasvatuksessa liikutaan leikkien ohessa. Liikkuva koulu -ohjelma on hyvä mutta ei riittävä toimenpide. Ohjattua, ja myös omaehtoista, liikuntaa on tarve lisätä kouluissa sekä varhaiskasvatuksessa. Varsinkin peruskoulun alaluokilla liikuntatuntien määrää voisi lisätä. Koululiikunnan tulee olla liikkumiseen rohkaisevaa ja positiivista toimintaa. En ole edes varma onko sitä tarve arvioida numeroin.

Urheiluseurojen rooli lasten liikuttajina on myös merkittävä mutta suurella osalla seuroista resurssit ovat vaatimattomat. Liikunnan rahoitus valtion budjetissa on noin 150 miljoonaa euroa mutta se ei mielestäni näy riittävästi urheiluseuroissa asti. Rahoituksen taso on säilytettävä mutta tukea tulisi kohdentaa enemmän seurojen toimintaan. Harrastamisen kustannukset ovat nousseet viimeisen 10 vuoden aikana rajusti ja tukea tulisi varsinkin kohdentaa kustannusten kohtuullistamiseen.

Liikunnan lisääminen on varmasti yksi helpoimmista keinoista pienentää sote-menojen kasvupainetta ja tuottaa säästöjä valtiontaloudelle. Liikunnan lisääminen ei välttämättä tarkoita valtion budjetin kasvattamista mutta budjetin rahoja on suunnattava uudella tavalla. Liikunta on kuitenkin paljon muutakin kuin säästettyjä euroja. Liikunta on ennen kaikkea hauskaa.

Olen ehdolla eduskuntavaaleissa

Olen ehdolla kevään eduskuntavaaleissa. Tämä ei ollut alunperin suunnitelmissani mutta nyt koen, että Suomen tämänhetkisessä tilanteessa minulla voisi olla tarvittavaa osaamista ja näkemystä. Ehdokkuus tuli eteeni varsin nopeasti mutta minulla on varsin selkeät painotukset, mitä tulevalla hallituskaudella pitäisi ainakin saada aikaan. Alla lyhyesti:

  1. Valtiontalouden sopeuttaminen on välttämätöntä. Talouden tasapaino saavutetaan 8-10 vuoden aikana. Suomeksi sanottuna menoja on leikattava. Samalla, kun taloutta sopeutetaan, taloutta on myös uudistettava tehokkaammaksi, joustavammaksi ja työntekoon kannattavammaksi. Edistetään talouden rakennemuutosta vähäpäästöiseksi ja ympäristöystävällisemmäksi markkinaehtoisesti ja teknologianeutraalisti.
  2. Sopeuttamista tuskin voidaan tehdä pelkästään menoja leikkaamalla vaan myös tuloja on lisättävä. Vähennetään mahdollisuuksien mukaan työn ja yrittämisen verotusta ja siirretään verotusta haitta- ja kulutusveroihin. Myös esimerkiksi kiinteistöveron minimitasoa kannattaisi nostaa.
  3. Talouden sopeutus edellyttää priorisointia, koska kaikkialta leikkaaminen vain näivettää. Suomen menestys perustuu osaamiseen ja siksi on tärkeää panostaa koulutukseen ja tutkimukseen.
  4. Toinen priorisoinnin kohde on ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen torjunta. Puhdas teknologia ja puhtaan teknologian tuotteet ovat Suomelle merkittävä vientisektori, ja se voi olla sitä entistä suuremmin tulevaisuudessa kunhan teemme oikeita ratkaisuja. Tämä tuo Suomeen uutta liiketoimintaa ja työtä.
  5. Koska liikunnan ja urheilun ennaltaehkäisevä ja parantava vaikutus ihmisten hyvinvoinnille ja terveydelle on merkittävä, panostaisin erityisesti lasten ja nuorten liikuntaan. Harrastamisen hinta on kasvanut vuosi vuodelta ja on tehnyt harrastamisen jo toisille mahdottomaksi. Myös lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt. Näiden ongelmien korjaamiseksi on aika löytää ratkaisuja.

Kirjoittelen näistä ja varmasti muistakin aiheista seuraavien viikkojen aikana lisää.

Vuoden 2022 yhteenveto ja katsaus tulevaan

Vuosi alkaa olla täynnä. Viime maanantaina oli viimeinen kunnanvaltuuston kokous, jossa päätettiin ensi vuoden talousarviosta. Kokous oli samalla kunnanjohtaja Vesa Lötjösen viimeinen ja hän jää ansaitulle eläkkeelle lomien jälkeen. Kokouksen pöytäkirja löytyy täältä.

Vihreinä yritimme saada talousarvioon lisättyä palveluiden saavutettavuuden yhdeksi strategiseksi mittariksi. Saavutettavuus on yhdenvertaisuuden edistämistä (https://www.celia.fi/saavutettavuus/):

  • Fyysinen saavutettavuus on ympäristön esteettömyyttä eli sitä, että esimerkiksi pyörätuolia käyttävät henkilöt pääsevät liikkumaan esteettä.
  • Tiedonsaannin saavutettavuus merkitsee sitä, että tieto on esitetty sellaisessa muodossa, johon vastaanottaja pääsee käsiksi. Tieto voidaan esimerkiksi esittää sekä tekstinä että äänimuodossa. Keskeistä on myös ymmärrettävyys eli se, että tieto on selkeää ja helposti ymmärrettävää.

Valtuuston enemmistö oli kuitenkin toista mieltä saavutettavuuden tärkeydestä, joten ehdotuksemme ei mennyt läpi.

Ehdotimme talousarvioon myös lisättäväksi 80 prosentin hiilineutraalisuustavoitetta vuoteen 2035 mennessä mutta sekään ei saanut valtuustossa kannatusta.

Demareiden Katja Pitkänen ehdotti peruskoulun tuntikehykseen yhden tunnin lisäystä. Siis 1 tunti kehykseen lisää koko peruskoulun ajalle. Lisäyksen kustannus olisi ollut vuositasolla n. 30 000 €. Vihreät kannatti ehdotusta mutta valtuuston enemmistö vastusti.

Näistä huomaa, että valtuustoryhmien arvoissa on eroja. Moni puhuu lasten ja nuorten asioiden puolesta mutta teot ovat jotain ihan muuta. Sama tilanne on ympäristö- ja ilmastoasioiden kanssa. Puheet ja teot eivät kohtaa.

Onneksi aikaisemmin tehty valtuustoaloitteemme ostolaskudatan avoimuudesta kuitenkin etenee toteutukseen ensi vuoden alkupuolella. Jatkossa kuntalaisten on mahdollista tutkia mihin kunnan rahaa menee ja kuinka paljon.

Mitä muuta valtuusto on tänä vuonna päättänyt? Alla muutamia huomioita:

  • Strategia hyväksyttiin. Se on hyvä mutta seuraava tehtävä on saada sanat teoiksi. Se on yleensä paljon haastavampaa, kuten viime kokouksessakin nähtiin.
  • Kunnan maankäyttöpoliittinenohjelma hyväksyttiin. Se hieman vesittyi maanhankinnan osalta. Pääosin ohjelma on kuitenkin hyvä ja se ottaa huomioon hyvät joukkoliikenneyhteydet, viihtyisän asuinympäristön ja luonnon.
  • Myös toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma hyväksyttiin konservatiivien vastustuksesta huolimatta.
  • Ahmon ja Siilinlahden koulujen rakentaminen on viivästynyt kustannusten nousun vuoksi. Tänä vuonna jouduimme nostamaan tavoitehintaa toistamiseen. Tällä kertaa tavoitehinta nostettiin 50 miljoonasta 55 miljoonaan euroon. Kilpailutusehtoihin lisättiin myös indeksiehto, mikä tarkoittaa, että todellinen hinta voi olla vaikka 80 miljoonaa euroa. Toki se voi olla myös alle 55 miljoonaa mutta tällä hetkellä se näyttää epätodennäköiseltä. Lopullinen kustannus nähdään vasta hankkeen toteutumisen jälkeen.
  • Fontanellan peruskorjaus valitettavasti viivästyy, mikä oli mielestäni valtuustolta suuri virhe. Fontanellan toiminta kuitenkin jatkuu ja tilannetta seurataan vuosittain.

Vuodenvaihteessa aloittaa hyvinvointialueet. Pohjois-Savon hyvinvointialueella on edessään merkittävä toiminnansopeuttaminen alkuvuosina, kuten jo vaalien aikaan kirjoitin.

Siilinjärvelle valitaan uusi kunnanjohtaja helmikuun valtuuston kokouksessa. Olen vihreiden edustaja kunnanjohtajan valintaryhmässä. Hakuprosessissa on seuraavaksi edessä hakijoiden haastattelut. Haastatteluun valitut löytyvät täältä. Hakijoiden joukossa on paljon kokemusta ja osaamista. Olen vakuuttunut, että saamme erinomaisen kunnanjohtajan Vesan seuraajaksi.

Tätä vuotta on leimannut Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Venäjän toimista aiheutunut energiakriisi. Myös korot ovat nousseet voimakkaasti. Alkanut talvi tulee olemaan taloudellisesti haastava monille kotitalouksille. Valtiovalta pyrkii lieventämään haasteita enemmän tai vähemmän onnistuneesti omilla ratkaisuillaan. Minusta myös kunnalla on oltava valmius auttaa hädässä olevia.

Kaikista haasteista huolimatta toivotan kaikille oikein hyvää joulua!

Jos mikä tahansa asia askarruttaa kunnan asioissa niin ottakaa yhteyttä. Selvitellään asioita yhdessä.

Valtuuston kokouksen ryhmäpuheenvuoro 23.5.2022

Maanantain valtuuston kokouksessa käsiteltiin vuoden 2021 tilinpäätös ja siihen liittyen pidin vihreiden ryhmäpuheenvuoron. Nostin puheenvuorossani esille, että talous on tiukka mutta tulevaisuus näyttää hieman paremmalta kuin vielä jokunen aika sitten. Taloustilanteen lisäksi nostin esille muutamia positiivisia asioita viime vuodesta sekä tulevia haasteita. Alla kirjoittamani puheenvuoro kokonaisuudessaan ja kokouksen asiat löytyy täältä


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Paljon on jo sanottu, joten nostan esiin vain muutamia asioita.

Viimeiset pari vuotta ovat olleet erikoisia koronan vuoksi. Viime vuonna kansantalous palautui kasvuun edellisen vuoden kuopasta mutta pandemia aiheutti kuitenkin kustannuksia sekä toiminnallisia haasteita. Haasteita oli myös kunnan talouden ennustamisessa. Epävarmuudesta varoitettiin jo alkuvuodesta mutta ennusteiden heikko osumatarkkuus ei ollut vain viime vuoden ongelma.

Vastaavanlaisia heikon ennustamisen vuosia Siilinjärvellä on ollut useita ja tästä olen myös maininnut useammin kuin kerran. Siitä huolimatta mainitsen taas. Jatkuvat pieleen menneet ennusteet vähentävät niiden uskottavuutta ja vaikeuttavat kunnanvaltuuston päätöksentekoa. Ne voivat jopa johtaa vääriin päätöksiin. Siksi niiden olisi syytä olla parempia.

Suomen hallitus on tietoisesti valinnut sellaisen linjan, että se on ottanut vastaan suurimman taloudellisen iskun koronasta kuntien ja yksityisen sektorin puolesta. Valtio on jakanut tukea ja avustuksia avokätisesti nyt kaksi vuotta. Käytännössä se on tarkoittanut, että valtio on velkaantunut voimakkaasti kuntien puolesta.

Tämä näkyy myös meillä Siilinjärvellä. Ilman valtion avokätisyyttä tilinpäätös ei näyttäisi näin hyvältä. On todennäköistä, että yhtä avokätinen linja ei jatku enää kauaa ja siksi tähän tilanteeseen ei kannata tuudittautua.

Sanoin joskus, että meillä pitäisi olla 5-10 M€ ylijäämää puskurina talouden heilahteluja varten. Tilanne on nyt sen suhteen kohtuullinen. Kunnalla on n. 6 M€ kertynyttä ylijäämää, konsernilla n. miljoonan vähemmän. Tällä ylijäämällä kestetään yksi oikein surkea vuosi tai 2-3 huonoa vuotta.

Nyt ei kuitenkaan ole varaa löysätä otetta vaan kulut on kyettävä pitämään kurissa. Onneksi valtiovarainministeriön huhtikuinen kuntien painelaskelma näyttää Siilinjärven osalta paremmalta kuin mitä viime syksyinen laskelma oli. Huhtikuun laskelmassa Siilinjärven nokka näyttäisi pysyvän pinnalla vuosina 2023-2026. Olisi mielenkiintoista kuulla, talousjohtajan näkemys kunnan talousnäkymistä tuoreimman painelaskelman pohjalta. Itselle se ainakin antoi toivoa. Voi olla, että selviämme tulevista vuosista, kunhan teemme fiksuja päätöksiä.

Tiukasta taloudenpidosta huolimatta, tai ehkä juuri siitä syystä, on tärkeää korostaa myös henkilöstön työhyvinvointia ja -turvallisuutta. Poissaolojen vähentäminen pitäisi olla ns. matalalla roikkuvia hedelmiä, joilla voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä.

Sairauspoissaolot per henkilö ovat kuntien keskimääräistä alhaisemmat mutta määrä ei ole kehittynyt toivotunlaisesti. Tapaturmista johtuvat poissaolot ovat todella korkeat. Toimenpiteitä on tehty ja ymmärrän, että tulokset paranevat hitaasti mutta on syytä varmistaa onko tehty tarpeeksi ja oikeita asioita. Onko johto ja henkilöstö sitoutunut jatkuvaan parantamiseen? Tämän lisäksi rekrytointihaasteet ovat laajat. Hakijoiden määrä per työpaikka on ollut jo useamman vuoden synkässä laskussa. Tähänkin olisi löydettävä uusia ratkaisuja.

Korona on vaikuttanut myös muuttoliikkeeseen. Ihmisiä on muuttanut suurista kaupungeista pois ja Siilinjärvikin sai osaltaan pientä väestönkasvua. Vielä ei voida sanoa oliko muuttoliikkeen muutokset kuinka pysyviä. Voi hyvin olla, että tilanteen laannuttua entinen trendi jatkuu, vaikka etätyön tekeminen onkin lisääntynyt.

Työpaikkojen määrä väheni, tai pysyi samana, riippuu miltä sivulta tilinpäätöstä lukee. Työpaikkojen vähenemisestä ei saa tulla trendiä. Työpaikkojen lisääntyminen ja monipuolistuminen on monella tapaa elintärkeää Siilinjärvelle ja siihen on löydettävä keinoja.

Seuraavassa haluan nostaa muutaman edistysaskeleen viime vuodelta.

Siilinjärvi ja Kuopio yhdistyi yhdeksi vyöhykkeeksi joukkoliikenteessä. Tämä helpottaa arkea ja vapaa-aikaa molemmin puolin Siilinjärven ja Kuopion rajaa. Todella hienoa, että tämä saatiin vihdoin toteutettua.

Viime vuonna hyväksyttiin myös kunnan ilmasto-ohjelma. Se on hyvä alku elintärkeille toimille. Nyt päästövähennyksiä on alettava toteuttamaan mitä pikimmiten. Päästöjen vähentämisen lisäksi ohjelmassa on lause: “Tulevaisuudessa kunnan omille metsille laaditaan metsänhoitosuunnitelma, jossa huomioidaan metsien hiilinieluvaikutukset, ympäristönsuojelu sekä biodiversiteetin edistäminen.”

Toivottavasti tämä “TULEVAISUUDESSA” termi on saanut jo täsmällisen aikamääreen ja toivottavasti se on vähintään tämän valtuustokauden aikana.

Ammattimaisille väärinymmärtäjille selvennykseksi, että tällä ei varmasti olla kieltämässä kaikkia hakkuita Suomessa eikä edes Siilinjärven kunnan mailla.

Nykyinen maailmantilanne ja korkeat energian hinnat kannustavat myös osaltaan energiatehokkuuteen ja päästöttömän energian käyttöön. Tämä on syytä ottaa huomioon entistä enemmän tulevissa investoinneissa.

Digitalisaation saralla on edetty hyvin. Edistystä on tapahtunut niin kunnan sisäisissä toimissa kuin myös sähköisten palveluiden osalta. Yhtenä esimerkkinä Siilinjärvi-sovellus. Sitä voisi mainostaa ja hyötykäyttää jo enemmän.

Digitalisaatio näkyy ajan myötä toiminnan tehokkuutena ja parempana palveluna asukkaille. Samaan aikaan tietoturvaa ja tietosuojaa on parannettu. Tietohallinnon palveluiden ulkoistaminen ja digijohtajan tehtävä ja valinta ovat osoittautuneet onnistuneiksi.

Siilinjärvi on panostanut viime vuosina hyvin ulkoliikuntapaikkoihin ja niiden parantamiseen. Ne ovat kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta helposti saavutettavia ja edullisia tapoja liikkua ja tästä syystä erinomaisia investointikohteita. Uudet kuntoportaat ja koulujen lähiliikunta-alueet ovat tästä hyviä esimerkkejä. Yhtenä, yksittäisenä, kehitystoiveena olisi kuitenkin kattavammat ja selkeämmät opastekyltit Patakukkulalle.

Nyt Siilinjärven, ja oikeastaan koko Kuopion seudun, haasteena on sisäliikuntatilojen riittämättömyys. Olemme jo hyvässä vauhdissa sisäliikuntahallin osalta Siilinjärvellä ja toivottavasti se saadaan lähivuosina maaliin asti. Käyttäjiä sille varmasti riittää.

Tarkkaa kulujen hallintaa sekä investointeja ja uudistumista. Samaan aikaan meillä on edessämme ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, jotka vaativat toimenpiteitä nekin. Ei ole helppo yhtälo, mutta näihin kaikkiin vaatimuksiin meidän on vastattava ja tehtävä osamme.

Paikalleen ei voi jäädä. Työ on jo aloitettu tällä valtuustokaudella ja toivottavasti se etenee jatkossakin päättäväisesti ja rohkeasti. Fiksuja ja kestäviä valintoja.

Kiitokset kaikille vihreän valtuustoryhmän puolesta viime vuodesta. Vihreä valtuustoryhmä tukee päätösehdotusta.

Aluepelastuslautakunta 27.1.2022

Vuorela-Toivala (Sorsasalo) pelastusaseman perustaminen

AVI on edellyttänyt epäkohtien korjaamista Vuorelan, Toivalan ja Sorsasalon palvelutason osalta. Käytännössä tämä tarkoittaa uuden paloaseman perustamista Sorsasaloon. Ehdotus on tilojen vuokraaminen osoitteesta Virranniementie 14 Sorsasalosta.

Sorsasalon asema toimii 0+2 vahvuudella 24/7 työaikamuodossa, jotta se vastaa Vuorela-Toivala-Sorsasalo ja 5-tien liikennealueen sekä AVI:n edellyttämiin tarpeisiin. Sinne tulee myös letkujen pesupaikka, mikä on tärkeä lisä. Uusi paloasema edellyttää kahdeksan uutta virkaa. Ajatus on, että puolet kustannuksista kattaa Siilinjärven kunta ja toinen puoli kustannuksista jakautuu kaikille maakunnan kunnille.

Lisätalousarvio

Lisätalousarviossa on yllä mainitun lisäksi varallaolon muutoksen vaatimia uusia palolaitoksia. Lisätalousarvio on reilut 900 000 euroa. Varsin selkeä ja välttämätön kokonaisuus.

Oikaisuvaatimus

Varkauden kaupunki on tehnyt oikaisuvaatimuksen lautakunnan päätöksestä liittyen varallaolon kompensointiin. Oikaisuvaatimuksen mukaan yksi päätöksentekoon osallistunut henkilö on ollut esteellinen. Näin ei missään nimessä ole.

Kokouksessa ei ole tällä kertaa mitään erityisen jännittävää.

Jos tulee herää kysymyksiä niin minuun voi olla yhteydessä. Esityslista löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Aluevaalit

Olen ehdokkaana tulevissa aluevaaleissa. Tässä tekstissä kokoan omia ajatuksiani hyvinvointialueen tärkeistä asioista. Kirjoitus voi päivittyä myös myöhemmin.

1. Valtuutetut edustavat koko hyvinvointialuetta

Olen sitä mieltä, että valtuutetut eivät voi olla, pelkästään, oman kuntansa tai alueensa edunajajia. Se johtaa huonoihin, osaoptimoituihin, päätöksiin ja aiheuttaa myös huonoa ilmapiiriä. Valtuutetut tuovat päätöksentekoon asiantuntemusta omilta seuduiltaan mutta päätökset on tehtävä koko hyvinvointialueen, ja sen asukkaiden, edun mukaisesti.

2. Nopea palvelun tarpeen arvionti

Kun asiakas kokee tarvitsevansa sote-palveluita, on hänen saatava kontakti palveluun nopeasti. Tämän kontaktin perusteella on kyettävä tekemään pikainen palvelun tarpeen arviointi. Tämän jälkeen, luonnollisesti, ohjataan tarpeenmukaisiin palveluihin, tarpeen vaatimassa ajassa. Kontakti ja palvelun tarpeen arviointi voidaan hyvin usein tehdä ilman fyysistä kontaktia joko netissä, puhelimen sovelluksella tai puhelinsoitolla. Usein voi olla, että asia ratkeaa jo tässä vaiheessa. Kontaktin saaminen ja jatkon ratkaiseminen pikaisesti on tärkeää toiminnan tehokkuuden ja taloudellisuuden vuoksi mutta myös siksi, että asiakkaan ei tarvitse jäädä epätietoisena itse pähkäilemään ongelman tai sairauden kanssa.

3. Ulkomainen työvoima

Hyvinvointialueen on syytä rakentaa heti alkuvaiheessa prosessi kuinka ulkomaista työvoimaa hankitaan hyvinvointialueen tehtäviin. On selvää, että kotimainen työvoima ei riitä kattamaan kasvavaa palveluntarvetta, kun väestö ikääntyy ja henkilöstöä eläköityy vauhdilla. Samalla on tietysti määriteltävä kuinka varmistetaan työvoiman riittävä ammattitaito ja kielitaito.

4. Pelastustoimen riittävät resurssit

Pelastustoimen palvelut ovat sellaisia, joita monikaan ei välttämättä tarvitse usein, mutta kun tarvitsee niin silloin on toimittava nopeasti. Pelastustoimi tuo myös turvallisuuden tunnetta asukkaiden keskuuteen. On tärkeää, että pelastuspalvelut ovat riittävän kattavasti ja laajasti levittäytyneet koko hyvinvointialueen alueelle, jotta apu saapuu viivytyksettä paikalle.

5. Ennaltaehkäisy ja hyvinvoinnin edistäminen

Ennaltaehkäisyssä ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä hyvinvointialueella että kunnilla on roolinsa. Tähän on rakennettava mutkaton ja toimiva yhteistyömalli, mikä palvelee asukkaita koko hyvinvointialueella.

Pohjois-Savon hyvinvointialueen kustannusten koostumus

Tässä tarkastellaan Pohjois-Savon sote-kustannuksia (€/asukas) suhteessa Manner-Suomen vastaaviin. Asukaskohtaiset kustannukset ovat helppo ymmärtää ja ne on helposti vertailtavissa. On hyvä huomioida, että kustannukset eivät kerro palvelun laatua.

Asukaskohtaisiin kustannuksiin vaikuttaa väestön rakenne, joten ne eivät välttämättä anna aina oikeaa kuvaa. Esimerkiksi, jos 10 asukkaan joukossa on yksi vanhus ja hänen palveluihin käytetään 5000 euroa niin tämä tekee 500 €/asukas. Toisessa 10 asukkaan paikassa voi olla viisi vanhusta ja heihin käytetään sama 5000 euroa per vanhus. Tämä tekisi yhteensä 25 000 euroa ja 2500 €/asukas.

Näistä puutteista huolimatta asukaskohtaiset kustannukset ovat yksi tarpeellinen indikaattori.

Pohjois-Savon sote-kustannukset vuonna 2020 olivat 4176 €/asukas, mikä oli 15 prosenttia korkeampi kuin Suomessa keskimäärin. Erityisen kallista meillä Pohjois-Savossa vaikuttaisi olevan kotihoito, perusterveydenhoito, erikoissairaanhoito ja ikääntyneiden hoito.

Osittain kustannusten eroja selittää Pohjois-Savon ikärakenne. Meillä yli 64-vuotiaita on n. 26 prosenttia väestöstä, kun se Suomessa on keskimäärin 23 prosenttia. Lapsien osuus Pohjois-Savon väestöstä taas on hieman pienempi kuin Suomessa keskimäärin.

On väitetty, että panostamalla perusterveydenhoitoon saaataisiin erikoissairaanhoidon kustannuksia pienemmäksi. Tämä vertailu ei tue väitettä, eikä korrelaatio näiden kahden välillä ole ollenkaan selvä laajemminkaan. Meillä molemmat kustannukset ovat korkealla tasolla, karkeasti viidenneksen korkeammat kuin Suomessa keskimäärin. Selkeä syy tälle on se, että meillä sairastavuus on muuta Suomea korkeampaa.

Suurimmat säästöt ovat myös saatavilla perusterveydenhoidosta ja erikoissairaanhoidosta. Kalleimpia kansansairauksia ovat

  • diabetes,
  • astma ja hengitystiesairaudet,
  • tuki- ja liikuntaelinsairaudet,
  • sydän- ja verisuonitaudit,
  • aivosairaudet
  • muistisairaudet,
  • mielialasairaudet sekä
  • syövät.

Pitäisi mielestäni keskittyä hoitamaan näitä sairauksia erityisen tehokkaasti ja ns. pienemmät vaivat tulisi saada hoidettua nopeutetulla prosessilla niin, että näille vakavammille jää enemmän aikaa. Pahetessaan kansantaudit aiheuttavat entistä enemmän hoitoa ja kustannuksia. Siksi niihin on tartuttavat ajoissa ja hoidettava kunnolla.

Pidemmällä aikavälillä kansantauteja on ehkäistävä, koska niitä on monelta osin mahdollista ehkäistä paremmilla elintavoilla. Kansantautien riskitekijöitä ovat ylipaino, tupakointi, alkoholi, verenpaine sekä suun terveys. Näihin kaikkiin voi vaikuttaa yksilö itse mutta myös yhteiskunnan tasolla. Tarvitaan tutkimusta, valistusta ja ennaltaehkäiseviä toimia. Kansantautien sairastavuuden vähentäminen toisi merkittäviä säästöjä yhteiskunnalle.

Hyvinvointialueen rahat

Tässä kirjoituksessa esitetyt luvut ovat syksyn 2021 arvioita.

Pohjois-Savon kunnilta hyvinvointialueelle siirtyvät kustannukset ovat yhteensä n. 1052 miljoonaa euroa (4237 €/asukas), eli reilut miljardi euroa. Tästä pelastustoimen osuus on vajaat 20 miljoonaa euroa (84 €/asukas). Budjetti on iso ja siksi aluevaalien merkityskin on suuri.

Hyvinvointialueilla ei toistaiseksi ole verotusoikeutta vaan kaikki raha tulee valtiolta. Verotusoikeuden puuttuminen on valitettavaa mutta se ei ole hyvinvointialueiden päätettävissä. Valtio siis määrää kuinka paljon rahaa hyvinvointialue saa ja sillä on pärjättävä.

Valtionvarainministeriön (VM) tämän hetkisen arvion mukaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen laskennallinen rahoitus tulee olemaan 1042 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa, että meillä on 10 miljoonan euron vaje budjetissa.

Hyvinvointialueen aloittaessa vuonna 2023 valtio tasaa tämän eron täysimääräisesti. Vuonna 2024 tasaus pienenee ja Pohjois-Savossa on löydettävä 2,5 miljoonan euron verran tehostettavaa tai säästettävää. Vuonna 2025 säästötarve on 5 miljoonaa euroa lisää ja edelleen vuonna 2026 lähes 3 miljoonaa euroa. Lähtötilanteen 10 miljoonan euron vaje on siis kyettävä kattamaan vuosien 2024-2026 aikana.

10 miljoonaa euroa on noin yksi prosentti hyvinvointialueen kustannuksista. Näin kuvattuna se ei kuulosta paljolta. Se vastaa suunnilleen Keiteleen sote-kustannuksia tai on hieman enemmän kuin kuopiolaisten vuosittaiset suun terveydenhuollon kustannukset. Näihin peilattuna se kuulostaa ehkä jo suuremmalta. Ei kukaan halua poistaa Keiteleeltä sote-palveluita tai viedä kuopiolaisilta hammashoitoa.

Itse näen, että yhden prosentin verran, ja enemmänkin, saadaan säästettyä tehokkailla palveluprosesseilla. Talouden kanssa on kuitenkin oltava tarkkana, koska talouspaine ei tule helpottamaan. Valtio tuskin antaa hyvinvointialueille yhtään enempää rahaa kuin on pakko.

——-

LISÄYS 28.12.2021: Hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) 13.12.2021 pitämän kokouksen pöytäkirjan mukaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen 2023 tuloslaskelmaennuste on, laskentatavasta riippuen, 38-74 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Lisäksi, hyvinvointialueella ei ole, nykyisen lainsäädännön mukaan, lainanottovaltuutta vuodelle 2023, koska lainataso on jo valmiiksi niin korkea. Investoinnit on siis rahoitettava vuosikatteella ja siirtyvillä varoilla. Jotta vuosikate olisi riittävä investointeja varten tulee sopeuttamista lisätä vähintään 20 miljoonalla eurolla.

Todellinen sopeuttamisen tarve vuonna 2023 on siis ainakin n. 60 miljoonaa euroa. Tämä on jo suurempi haaste, joista pelkillä tehokkailla prosesseilla ei selvitä. On ilmeistä, että jostain on myös, suoraan sanoen, leikattava, jos valtion rahoitus ei lisäänny.

——-

Pitäisin hyvänä kehityksenä, että hyvinvointialueet saisivat verotusoikeuden. Silloin hyvinvointialueella voitaisiin aidosti tehdä arvovalintoja siitä halutaanko hieman korkeampaa verotusta ja parempaa palvelua vai halutaanko asukkaita palvella rimaa hipoen lainsäädännön minimitasolla. Nyt tämän valinnan tekee valtiotaso.

Siilinjärven elinvoima

Siilinjärven tavoitteena on jo pitkään ollut kasvu ja kasvua tavoiteltaneen myös jatkossa. Viimeisin valtuustokausi ei ole tuonut väestönkasvua Siilinjärvelle. Nyt olisikin syytä pohtia mistä se johtuu ja mitä pitäisi tehdä toisin. Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n kokoama aluekehitysindeksi on yksi tapa kuvata kunnan elinvoimaa erilaisin indikaattorein.

Kuva: Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI

Indeksi on laadittu 17 muuttujasta, jotka taas on niputettu kuudeksi dynamiikkaindikaattoriksi. Kunkin muuttujan kohdalla paras kunta saa 100 ja huonoin kunta 0 pistettä. Täydet pisteet on siis 1700 ja Siilinjärven saa tuoreimman indeksin mukaan 1077 pistettä. Omassa kokoluokassaan (10 000-24 999 asukkaan kunnat) Siilinjärvi ei mahdu 10 parhaan joukkoon. Mustasaari on kymmenes 1297 pisteellä.

Kuusi muuttujaa on yli 80 pisteen. Erityisesti koulutukseen liittyvissä muuttujissa Siilinjärvi on hyvin korkealla. Myös valmistuneet asunnot, 55-vuotiaiden osuus, työllisyys sekä huoltosuhde ovat hyvällä tasolla. Missä Siilinjärvi sitten ei suoriudu niin hyvin?

Heikoin lukema on aloittaneiden yritysten määrässä (14/100 pistettä). Kunnalla on ollut haasteita yritystonttien riittävyydessä mutta se tuskin selittää huonoa suoriutumista täysin. Sen lisäksi, että tarvitsemme teollisuudelle tontteja, panostaisin Kirkonkylän ja Vuorelan keskustojen kehittämiseen. Tiiviimpää asumista ja viihtyisämpää tilaa keskustoihin. Näillä keinoin keskustat olisivat vetovoimaisempia erityisesti palveluliikentoimintojen kannalta. Näistä kirjoitin jo aikaisemmin.

Siilinjärven vieraskielisen väestön osuus (19,8/100) on myös hyvin matala. Tämä on, valitettavasti, ollut kunnan oma valinta. Siilinjärvellä ei ole tehty toimenpiteitä ulkomaisen työvoiman hankkimiseksi. Tietyillä aloilla on jo nyt työvoimapula ja se pahenee tulevaisuudessa. Ulkomainen työvoima on todennäköisesti välttämätöntä tulevaisuudessa. Kuopio harkitsee hoitotyöhön ulkomaista työvoimaa. Hoitotyön henkilöstöpula on maakunnan yhteinen haaste ja siksi tässä kannattaisi myös toimia yhdessä. Vielä voisi ehtiä yhteistyöhön Kuopion kanssa.

Heikko lukema Siilinjärvellä on myös avoimen sektorin työpaikkojen osuudessa (27,3/100). Sen lisäksi, että kunnalla on paljon työntekijöitä, Siilinjärvellä julkisen sektorin työpaikkaosuutta kasvattaa puolustusvoimat. Joka tapauksessa, tämä indikaattori sekä aloittaneiden yritysten määrää kuvaava indikaattori yhdessä osoittavat, että Siilinjärven tarvitsee tehdä lisää töitä yritysten ja työpaikkojen lisäämiseksi. Ihan lähimpien vuosien yksi tärkeä tehtävä on eläköityvien yrittäjien liiketoiminnan jatkuminen uusissa käsissä. Tässä kunta voi olla avuksi, jotta uusi yrittäjä löytyy.

Yrittäjä perustaa yleensä yrityksensä lähelle kotipaikkaa. Kunnan tulee voida toimia nopeasti ja joustavasti, jotta uuden yrityksen liiketoiminta pääsee käyntiin sujuvasti. Yritysten kanssa on toimittava tasapuolisesti, oli yritys sitten iso tai pieni. Yhden ison yrityksen varaan laskeminen on tyhmää uhkapeliä.

Yhteistyö yliopiston sekä ammattikorkeakoulun kanssa voisi myös toimia yritysten, yrittäjyyden ja työpaikkojen edistäjänä. Tätä kautta Siilinjärvelle voisi löytyä jopa oma klusteri, jonka ympärille rakentuisi enemmänkin liiketoimintaa ja useampia yrityksiä.

Vaalikonevastaukseni

Tässä muutama oleellisin vaalikone, jossa voi perehtyä vastauksiini.

Uutis-Jousi: https://www.uutis-jousi.fi/vaalikone/#/72/kandidaatti/3641

Savon Sanomat: https://www.savonsanomat.fi/vaalikone/#/72/kandidaatti/3641

YLE: https://vaalikone.yle.fi/kuntavaalit2021/236/ehdokkaat/22395?lang=fi-FI

Helsingin Sanomat: https://www.vaalikone.fi/kunta2021/ehdokkaat/749/13742

Vastaukseni löytyy myös Ilta-Sanomien ja Iltalehden vaalikoneista.